tiistai 13. joulukuuta 2016
Kulttuuritehtävä 5
Forrest Gump
Elokuva alkaa, kun Gump kertoo bussipysäkillä elämäntarinaansa tuntemattomille. Tarina alkaa hänen lapsuudestaan jolloin hänellä oli huonot jalat eikä hän osannut juosta. Hän oppi juoksemaan kun häntä kiusanneet pojat jahtasivat häntä polkupyörällä. Myöhemmin hän pääsi jalkapallo joukkueeseen ja joukku voitti mestaruuden Gumpin juoksutaitojen ansiosta. Mestaruuden ansiosta hän pääsee valkoiseen taloon tapaamaan presidentti Kennedyä.
Valmistuttuaan yliopistosta hän menee vapaaehtoisena asevoimiin ja tutustuu Bubbaan ja heistä tulee parhaita kavereita. He suunnittelivat perustavansa katkarapuyrityksen. Heidät lähetettiin luutnantti Danin johdolla Vietnamiin. Myöhemmin Bubba kuolee Vietnamissa, Dan menettää jalkansa ja Gump saa osuman takapuoleensa. Palattuaan Gump opettelee pelaamaan pingistä ja lähtee Nixonin kanssa kiinaan pelaamaan. Palattuaan kiinasta hän yöpyy Watergate hotellissa ja aloittaa Watergate skandaalin. Gumpin äiti saa kerättyä tälle 25000 dollaria pingismainoksilla. Gump ja Dan perustavat katkarapuyrityksen. Hurrikaani tuhoaa alueen kaikki muut pyyntialukset ja Gumpin yritys tekee miljoonia. Dan ja Gump sijoittavat osan rahoista Appleen ja heistä tulee miljonäärejä.
Gumpin äiti kuolee ja Jenny palaa Gumpin luokse. Jenny lähtee ja Forrest lähtee juoksemaan. Hän juoksee koko Amerikan päästä päähän ja kerää paljon seuraajia. Gumpin lopetettua juoksemisen ja palaa kotiin. Kotona hän saa kirjeen Jennyltä jonka kanssa hän istuu bussipysäkillä. Tarinaa kuunnellut mummo kertoo Jennyn asuvan lähellä ja Forrest juoksee hänen luokseen. He saavat lapsen josta tulee viisaampi kuin Forrestista.
Pidin elokuvasta ja suosittelen sitä kaikille, jotka eivät vielä ole sitä nähnyt, ja kaikille jotka ovat sen jo nähneet.
Kulttuuritehtävä 6
Kävin keväällä kaverini kanssa kuopion teatterissa katsomassa Michael Winslow´n esitystä. Esitys koostui hänestä matkimassa ihmisten tai esineiden ääniä, esimerkiksi lentoemäntää ja itse lentokonetta. Eniten esityksessä pidin hänen hauskasta Star Wars elokuvan kohtauksesta, jonka hän dubbasi käyttäen pelkästään suutaan. Kaikkein vaikuttavinta esityksessä oli kun hän soitti aidonkuuloisesti ilmakitaraa suullaan.
Suosittelen hänen esityksiään kaikille jotka ovat huumorintajuisia.
kulttuuritehtävä 4
Sons of anarchy.
Katsoin kyseisen sarjan netflixistä. Sarjan kesto on 90 jaksoa joista jokainen vähintään 45 minuuttia. Sarjan katsomisessa meni aika tarkalleen 90 päivää.
Sarjan aiheena on fiktiivinen moottoripyörkerho nimeltään Sons of anarchy. Sarjan päähenkilö on Jackson "Jax" Teller. Sarja kertoo hänen elämästään kerhossa perheensä kanssa. Sarja sisältää paljon rikollisuutta ja viholliskerhojen kohtaamisia. Sarjan aikana Jax saa lapsen joka syntyy keskosena äitinsä heroiini yliannostuksen vuoksi. Jax tappaa isäpuolensa Clayn saatuaan selville hänen tappaneen Jaxin biologisen isän. Jax saa toisen lapsen teini aikojensa tyttöystävän, Taran kanssa, joka palaa Charmingiin. Väärinkäsitysten vuoksi Jaxin äiti Gemma tappaa Taran jonka seurauksena Jax tappaa äitinsä. Sarja päättyy kun Jax saa kerholta tuomion kohdata Mr.mayhem (viikatemies), joka tarkoittaa kuolemaa. Jax ajaa isänsä shovelheadilla rekan keulaan, kuollen samalla tavalla kuin isänsä.
tiistai 29. marraskuuta 2016
kulttuuritehtävä 3
Näsinneula sijaitsee tampereella lähellä Särkänniemen huvipuistoa. Torni on 168 metriä korkea. Kävin kyseisessä paikassa vuonna 2013. Tornista on hyvät näköalat ja suosittelen paikkaa turisteille ja särkäniemmellä kävijöille
Salpausselän hyppyrimäet sijaitsevat lahdessa salpausselän maastossa. Tällä hetkellä pisin hyppyrimäki on 130 metriä. Kävin paikassa vuonna 2013. Hyppyrimäkien näköalatornista on hyvät maisemat ja suosittelen paikkaa kaikille
Kulttuuritehtävä 2
Avenged Sevenfold: Nightmare.
Levyn suosituimpia kappaleita on So far away, joka kertoo yhtyeen menehtyneestä rumpalista. Kappale poikkeaa paljon yhtyeen tyylistä sillä muut kappaleet kertovat usein mielenterveysongelmista ja nuoruuden huumeiden käytöstä ym. surullisista asioista.
Levy on mielestäni yhtyeen parhaimpia, sillä siihen kuuluu ainakin seitsemän erittäin hyvää kappaletta, kuten Nightmare, Welcome to the family, Buried alive ja So far away.
Avenged Sevenfold on amerikkalainen heavy metal-yhtye, jolla on myöskin monta hard rock-biisiä.
Monet esittäjän levyt ovat samantyylisiä ja jokainen sisältää listahittejä. Yhtye on perustettu vuonna 1999. Yhtyeen jäsenistä alkuperäisiä tällä hetkellä on Matt Shadows, Zacky Vengeance, Synyster Gates ja Brooks Wackerman
työseloste 2
työseloste
K3AUA15A
16.11.2016
Työseloste Volkswagen Golf V 1.6 FSI jakopäähuolto
1 johdanto
Työselosteeni aiheena on Golfin jakopää hihnan ja vesipumpun vaihto. Valitsin tämän aiheen koska tämä kyseinen työ oli mielenkiintoinen. Tavoitteenani on tehdä työselosteesta sellainen, että muutkin kuin autoasentajat ymmärtävät tekstin sisällön ja mahdollisesti sen perusteella kaikki osaavat tehdä kyseisen huollon.
2 työturvallisuus
Työhön kuuluviin turvallisuusriskeihin kuuluvat lähinnä haitallisten aineiden käsittely, kuten jäähdytysneste ja moottoriöljy. Suojavarusteita työhön ei erityisesti tarvitse, turvakengät kuitenkin suojaavat, jos auto putoaa nosturilta varpaille ym. haalarit suojaavat vaatteita moottorin nesteiltä. Paineilmatyökaluja käyttäessä pitäisi aina käyttää kuulosuojaimia. Moottoritilaa puhdistaessa vaikkapa jarrupuhdistusaineella kannattaa käyttää suojalaseja, sillä kyseinen aine kirvelee silmiä, kuivattaa ja aiheuttaa syöpää.
3 suunnittelu ja työvaiheet
Ensimmäinen työvaihe on hankkia jakohihna ja vesipumppu, osia odotellessa aloitetaan purkaminen. Tähän autoon on hyvä aluksi irrottaa pohjapanssari ja pyöränkotelon muovit, jotta saadaan tilaa työtä varten. Kyseisessä autossa täytyy ensiksi irrottaa jäähdytysjärjestelmän paisuntasäiliö ja siirtää ilmastoinnin täyttöputkia edestä pois, jonka jälkeen pääsee käsiksi moottorin korvakkeisiin. Moottorin korvakkeessa löytyy muutama hankala pultti. Ennen niiden irrottamista täytyy tukea moottori joko tunkilla öljypohjasta tai käyttää asiaankuuluvaa tukirautaa, tunkin käyttäminen helpottaa työn tekemistä, sillä tukirauta on tiellä. Nyt kun moottorin korvake on irrotettu moottorista, irrotetaan korvake myös auton korista. Seuraavaksi irrotetaan jakopään koppa, joka on kiinnitetty painamalla muovisilla korvakkeilla, sen alla on toinen koppa, joka on peltiä, tämä koppa on kiinni pulteilla ja vaatii hieman vääntelyä jotta, sen saa pois. Tämän jälkeen irrotetaan kampiakselin hihnapyörää suojaava koppa, joka on kiinnitetty pulteilla. Nyt pääsee käsiksi jakohihnaan. Hihnan irrotus tapahtuu löysäämällä hihnan kiristin, joka sijaitsee nokka-akselin hihnapyörän
alla. Nyt kun kiristin on löysätty, hihnan saa väännettyä irti yläpäästä, ennen irrotusta on hyvä piirtää tussilla merkit hihnapyöriin, jotta kasattaessa ajoitus saadaan oikeaksi. Myös kampiakselin hihnapyörän alkuperäisiä merkkejä on hyvä vahvistaa tussilla, jotta asennus olisi helpompaa. Seuraavaksi irrotetaan vesipumppu, ennen irrotusta voi tyhjentää jäähdytysjärjestelmän, mutta työ onnistuu nopeammin vetämällä pumpun irti, jolloin jäähdytysnestettä valuu ulos. Nesteet on tärkeää ottaa talteen, sillä jäähdytysneste on ympäristölle haitallista. Uutta vesipumppua asentaessa on otettava huomioon pumpun tiivisteenä toimiva o-rengas, sillä se voi vaurioitua helposti. Kun pumppu ollaan saatu paikalleen, se kiristetään. Tämän jälkeen vanha kiristin otetaan pois ja vaihdetaan uuteen, kiristimen asento on hyvä painaa mieleen. Seuraavaksi asennetaan hihna. ensin varmistetaan, että kiristin on löysimmässä asennossa, sitten ohjataan hihna paikoilleen kampiakselin hihnapyörälle ja siitä kiristimelle. Tällöin hihnan asennus onnistuu helpoiten. Seuraavaksi hihna nostetaan nokka-akselin hihnapyörälle hollilleen, jonka jälkeen voi varovasti pyörittää moottoria, jotta hihna asettuisi kohdalleen. tämän jälkeen moottoria pyöritetään kaksi kierrosta kampiakselista, jolloin nokka-akseli pyörähtää täyden kierroksen. Tällöin nähdään onko ajoitus oikea. Jos ei, niin hihna otetaan irti yläpäästä, siirretään 1-2 kierrosta taaksepäin ja toistetaan ajoituksen tarkistus moottoria pyörittämällä. Tämän jälkeen kiristin säädetään oikealle kireydelle, joka nähdään kiristimen kyljessä olevasta asteikosta. Moottorin korvakkeet ja muut irrotetut osat voidaan kiinnittää takaisin. Lopuksi korvataan pudotettu jäähdytysneste uudella ja moottori voidaan koekäynnistää. lopuksi pohjapanssari ja kaaren muovit kiinni ja työ on valmis.
tiistai 22. marraskuuta 2016
Autoalan historia
Työpaikkatehtävä: Työpaikkana oli Varpaisjärven kunta
Työtehtävinä oli siivous, nurmen ajo ja pihojen raivaus, pintojen käsittely, koulun siivous ja erään kivimuurin purku ja korjaus.
Työntekijöitä on kuusi.
Työaika alkoi seitsemältä ja tauot pidettiin silloin kuin huvitti ja kahdeksan tunnin päiviä.
tiistai 15. marraskuuta 2016
Kulttuuritehtävä
Siskontyttö, jonka on veistänyt Taru Mäntynen vuonna 1984. Patsas sijaitsee kauppahallin vieressä, Haapaniemenkadun toisella puolella on Oksapoika. Asuin ennen samalla kadulla kuin missä tämä patsas sijaitsee, joten kävelin tämän ohi usein. Mielestäni patsas on hieno.

Oman alan työllisyys
Tämän hetkisestä työllisyystilanteesta minulla ei ole tietoa, mutta ilmeisestikkin tekevälle löytyy aina töitä. Kunhan työharjoittelussa antaa hyvän kuvan työnantajalle.
Työllisyystilanne ei ohjannut ammatinvalintaani.
Autoala on muuttunut paljon viime vuosikymmeninä, sillä autotkin ovat kehittyneet todella paljon.
Ennen työllisyyteen vaikutti monipuolinen osaaminen joihin kuului metallityöt ja auton säätäminen ja korjaaminen, nykyään sähkö komponenttejen korjaaminen ja tunteminen ovat työllisyyteen suuresti vaikuttava asia.
Työpaikkaa valmistumisen jälkeen ei vielä ole tiedossa mutta minut on toivotettu tervetulleeksi vianorille erään kokeneen asentajan puolesta.
Mol.fi sivulta löytyi 57 ajoneuvoasentajan pestiä. Kuopion alueelta löytyi 4
tiistai 8. marraskuuta 2016
Ammattilainen minäkuvani
Minusta tulee hyvä ammattilainen siksi koska olen kiinnostunut aiheesta ja oppi jää hyvin mieleen. En myöskään pelkää liata käsiäni.
Ammattini kannalta hyviä henkilökohtaisia piirteitäni ovat ahkeruus, päättäväisyys ja peräänantamattomuus, jotka auttavat asentajana sellaisissa tilanteissa joissa kerkeää mennä jo motivaatio, mutta silti teen homman loppuun. Harjoittelun varaa on vielä monissa asioissa, kuten sähköhommissa ja vuorovaikutuksessa, eli kuinka asiakkaan kanssa selvitään. Tässä vaiheessa ammattikoulua parhaiten osaan tehdä jarruhommat, mutta osaan hyvin tehdä myös vaativammat työt kuten jakopää remontit, tietysti nissäkin on eroja ja kaikkian en osaa mutta apua ja tietoa onneksi aina löytyy.
tiistai 1. marraskuuta 2016
Omaan alaan liittyvä uutinen
Uutinen ei sinänsä koske minua sillä en ole ostamassa uutta autoa, mutta tapahtuma on hyvä asia sellaisten ihmisten kannalta jotka haluavat tutustua erilaisiin autoihin esim koeajamalla.
Valitsin tämän uutisen koska tapahtuma kiinostaisi hieman.
Uutinen on autoalan tiedotuskeskuksen artikkeli.
Tietoa minusta
perjantai 14. lokakuuta 2016
ABS-jarrujärjestelmä fiat grande punto
1. Jarrujärjestelmän erityispiirteet
-8.x sukupolven A2.16 lukkitutumattomat jarrut järjestelmä.
1.1
maanantai 22. elokuuta 2016
Etätehtävä 22.8
1.irrotan sytytys- tai hehkutulpan, kaasu pohjaan, mittari tulpan reikään tiiviisti ja startataan 5 kertaa puristustahti.
2. Puristuspainemittauksella saa selville onko mäntien päällä karstaa tai onko puristurenkaat entiset.
3. Ohivuotomittauksessa tulpat irti, testattava mäntä nostetaan yläkuolokohtaan ja testauslaite työntää paineilmaa sylinteriin jolloin selviää paljonko painetta karkaa puristusrenkaiden ohi.
4. =2.
perjantai 22. huhtikuuta 2016
Pyörän asentokulmat
Pyörän asentokulmat
Ford ka ventttiilin säätö
torstai 21. huhtikuuta 2016
Renault laguna alapallonivelen ja koiranluun vaihto
torstai 24. maaliskuuta 2016
Generaattorin testaus
Generaattorin testaus
Jännite-, resistanssi- ja virtamittaukset
Lampun kytkentä, jännite- resistanssi- ja virtamittaukset.
Toisena harjoituksena laitoimme 100 ohmin vastuksen kytkentätauluun sarjaan magnetointikäämin kanssa. Yleismittarin lukemaksi tuli 300 ohmia. Suljimme virtapiirin mitataksemme vastuksessa ja magnetointikäämissä syntyvää jännitehäviötä, tulokseksi 12V jännitteellä tuli 4,9V. Magnetointikäämissä kulkeva virta oli 0,05A
perjantai 26. helmikuuta 2016
Volvo v40 2.0t automaatti
Automaattivaihteiston öljyn vaihto. Ensin valutimme pohjapropusta kolme litraa öljyä, sitten lisäsimme 2L ja pyöritimme moottoria öljynlauhduttimen letku irti jolloin vanha öljy valui pois, toistimme tämän kunnes kaikki vanha öljy oli korvattu uudella
Volvo v70 1998 2,4
Alustan välysten tarkistuksessa selvisi vasen etu alapallonivelen alkava välys ja taka-akselin rungon puolen kiinnikkeiden helojen välykset. Katsastustarkastuksessa toinen rekisterikilven valo ei toiminut.



















